KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 3. elokuuta 2017

Parempi myllynkivi kaulassa kuin harhaanjohtajana?

Aiemmin kerroin evankeliumin kohdasta, joka liittyi Pyhän Hengen herjaamiseen. Tämä on niitä harvoja Kristuksen opetuksia, jota voisi luonnehtia hyvin ankaraksi, koska siinä ei jää tilaa katumukselle ja anteeksiantamukselle. Löydämme kuitenkin myös toisen opetuksen, joka on eräässä mielessä myös hyvin ankara. Kristus sanoo seuraavasti:

"Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.  Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!”  (Matt. 18:3-7)

Mikä sitten on sellaista vähäisen viettelemistä, jonka ehkäisemiseksi myllynkivi kaulassa olisi parempi vaihtoehto? Kyse on tässä tapauksessa nimenomaan viattoman ja uskossaan vasta lapsenkaltaisen ihmisen harkitusta harhaanjohtamisesta. Eli kyse ei ole välttämättä lapsesta, vaan ihmisestä, joka uskon polulla ja Jumalan todellisessa löytämisessä on ottamassa ensimmäisiä askelia.

Olen monesti kuvaillut meidän ihmisten pelastukseen johtavaa tietä pitkospuiden kaltaisena. (Viimeksi kristinoppileiriläisille reilu viikko sitten). Siinä joudumme koko ajan katsomaan eteemme, jotta emme astuisi harhaan ja vajoaisi suohon tai kosteikkoon. Monesti voi käydä tietysti niin, että ihminen voi ottaa tahattomastikin harha-askelia ja sen vuoksi hän lankeaa. Tämä on tietysti helpommin anteeksi annettavissa ja siinäkään tarkoitus ei ole jäädä seisomaan kengät märkinä suohon, vaan (katumuksen kautta) palata takaisin pitkospuille.



Tämän edellä olevan vertauksen avulla ymmärrämme, että  toisen ihmisen vietteleminen on sitä, että joku asettaa pitkospuille kompastuskiviä tai sahaa nämä puut poikki, jotta joku varmasti lankeaisi, eikä pääse tämän vuoksi Kristuksen luokse. Asian tekee erittäin raskauttavaksi juuri se, että siinä kyse ei ole enää vain (harhaanjohtavan) ihmisen omasta pelastuksesta, vaan hän haluaa myös muiden joutuvan mahdollisimman kauas pelastukseen johtavalta tieltä.

Varmasti Kristus tuossa kohden viittaisi erityisesti fariseuksiin ja lainopettajiin, joista monet avoimesti toimivat Kristusta vastaan ja toisaalta johdattivat ihmisiä sellaiselle tielle, joka oli kaukana todellisesta Jumalan tuntemisesta ja pelastuksesta.

Harhaanjohtaminen harvemmin jää siihen, että ainoastaan yksi ihminen lankeaa, vaan yleensä tuo paha alkaa moninkertaistumaan, jolloin yhä useampi ihminen joutuu väärille teille. Ei siis ihme, että Kristus suhtautui tähän hyvin ankarasti ja käytti vertausta, että parempi olisi myllynkivi kaulassa kuin se, että niin moni ihminen joutuisi sen seurauksena pois Jumalasta ja pelastuksesta.

Evankeliumin opetus on luonnollisesti varoittava esimerkki meille kaikille myös tänä päivänä. Ihmisten hyväuskoisuutta käytetään edelleen hyväksi ja suurimman vastuun kantavat tietysti ne jotka ovat auktoriteetin asemassa. Harhaan voidaan johdattaa niin kirkon piirissä, politiikassa tai perheen sisälläkin. Kuinka moni ihminen voikaan joutua väärille teille sen takia?

torstai 13. heinäkuuta 2017

Synti Pyhää Henkeä vastaan?

Evankeliumista löytyy muutamia kohtia jotka herättävät paljon kysymyksiä. Monesti yhdestä ja samaisesta asiasta voi löytyä myös monta eri tulkintaa. Eräs mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy Kristuksen opetukseen siitä, että kaikki muu annetaan anteeksi paitsi “synti Pyhää Henkeä vastaan”. - Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Vastaus (ainakin minun mielestäni) löytyy oikeastaan siitä, että tutkimme tuota kohtaa laajemmin. Eli katsomme sitä, että missä tilanteessa Kristus tuon sanoi. Evankelista Markus vastaa tuon kohdan lopussa itse tähän kysymykseen. Laitan nyt tämän kokonaisuudessaan tähän:

Mutta lainopettajat, joita oli tullut Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Belsebul, itsensä pääpaholaisen voimin hän pahoja henkiä karkottaa." Silloin Jeesus kutsui heidät luokseen ja puhui heille vertauksin: "Miten Saatana voi ajaa ulos Saatanan? Jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat. Ja jos Saatana nousee itseään vastaan, se ei voi kestää, vaan sen loppu on tullut. Eihän kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä. Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat. Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki. (Mark. 3:22-30)

Eli fariseukset ja lainopettajat sanoivat Kristuksen toimivan pääpaholaisen voimin. He siis näkivät Kristuksen toiminnan lähteenä olevan pahuuden, vaikka luonnollisesti kaikki Kristukseen liittyvä on hyvää. Pyhän Henkeä sanotaan kirkkoveisun sanojen mukaisesti “hyvyyden lähteeksi”. Ja synti Pyhää Henkeä vastaan on sitä, että tuo hyvyys nähdään pahuutena.
Asian voi kääntää myös toisin päin kun katsomme tämän maailman menoa. Lukemattomat pahat asiat on käännetty hyviksi asioiksi! Sanoinkuvaamatonta väkivaltaa ja tuhoa harjoitetaan siinä harhakuvitelmassa, että se on oikein!

Kun ihminen tekee pahoja asioita hyvällä omallatunnolla, niin hän on periaatteessa astunut sen paatuneisuuden rajan yli, josta ei enää ole paluuta. Se muuttuu anteeksiantamattomaksi jo siitä yksinkertaisesta syystä, että ihmisellä ei ole kykyä katua sellaista, minkä hän näkee hyvänä ja oikeutettuna tekona.