KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Luukkaan 3. sunnuntai (opetuspuhe)


Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,

Päivän Evankeliumiluku kertoo meille Kristuksen ihmeteosta, jossa Hän herättää Nainin kaupungissa lesken ainoan pojan. Ennen kuin Kristus herätti pojan kuolleista Evankeliumissa kerrotaan, että Hänen kävi sääliksi tätä naista.

Tämähän on oikeastaan hyvin ymmärrettävää, sillä tuohon aikaan ei ollut minkäänlaista sosiaalihuoltoa, joka olisi pitänyt huolta yksinäisistä ihmisistä. Perhekunta ja nimenomaan omat lapset pitivät huolta ikääntyvistä vanhemmistaan. Itse asiassa ei meidänkään tarvitse palata ajassa taakse päin kuin muutamia vuosikymmeniä, niin Suomessa toimittiin aivan samalla tavoin.

Evankeliumin kertomuksessa tuo nainen oli siis aiemmin jäänyt leskeksi; ja nyt ainoa poika, joka olisi tässä tapauksessa pitänyt hänestä huolen oli kuollut. Tilanne oli siis hyvin surullinen. Tuo suru kuitenkin kääntyi iloksi ja suureksi hämmästykseksi, kun Kristus herätti tuon pojan kuolleista.

Evankeliumi todistaa meille Kristuksen suurista ihmetöistä ja tekee selväksi sen, että Kristus on Jumalan Poika, jolla on kaikki valta niin eläviin kuin kuolleisiin. Kristus ei tehnyt näitä ihmeitä kunnianhimosta tai saadakseen vaikutusvaltaa ihmisten silmissä.

Kaikki ihmeet tapahtuivat yksinkertaisesti siitä syystä, että Kristuksen myötä oli taivasten  valtakunta tullut todelliseksi ihmisten keskelle. Tuossa valtakunnassa sairaudet ja kuolema menettävät merkityksensä. Siksi siellä minne Kristus meni, niin nämä asiat ikään kuin täysin luonnollisella tavalla alkoivat väistyä. Samalla tavoin sielunvihollisen ote ihmisistä alkoi murtua ja monet pahojen henkien vaivaamat tulivat terveiksi. Mutta muistakaamme, että lopullinen täyttymys ja voitto Paholaisesta tapahtuu vasta Kristuksen toisessa tulemisessa.

Evankeliumi on täynnä Kristuksen ihmeitä ja niiden on tietysti omalta osaltaan tarkoitus vakuuttaa meitä ja vahvistaa uskoamme. Tästä huolimatta paljon on niitä, joita Kristuksen ihmeet ja ylösnousemus eivät vakuuta. Itse asiassa tämä samainen ongelma tapahtui jo Kristuksen maanpäällisen julistustyön aikana.

Vaikka Kristus oli tehnyt paljon ihmeitä, niin siitä huolimatta fariseukset tulivat Kristuksen luokse ja vaativat Häneltä jotain erityistä merkkiä. Nämä kaikki aiemmat Kristuksen ihmetyöt eivät siis olleet vakuuttaneet heitä, vaikka he olivat nähneet ne omin silmin!

Varmasti tilanne olikin juuri sellainen, että mikään Kristuksen teoista ei olisi riittänyt vakuuttamaan heitä, vaan he olisivat odottaneet jotain vielä suurempaa. Mikä voisi olla vielä suurempaa? - Pitäisikö tähtien pudota taivaalta, että joidenkin epäusko voisi muuttua uskoksi?

Me todellakin painimme yhä edelleen saman ongelman kanssa. Aina löytyy niitä, joita Kristuksen ihmeet ja ylösnousemus eivät vakuuta. Nämä ihmiset haluavat sanella omat ehtonsa Jumalalle, jotta he jollain tavalla alkaisivat uskoa. Mutta mistä lähtien ihmisen ja Jumalan suhde on ollut sellainen, että ihminen voisi sanella Jumalalle ehtonsa siitä, että millä tavoin Hänen pitäisi vaikuttaa täällä maan päällä? - Me ihmisetkö sen voimme määritellä?

Tämä samainen epäusko on vaivannut ihmiskuntaa jo Vanhan Testamentin ajoista lähtien. Löydämme viittauksia siitä, kuinka juutalaiset eivät halunneet luottaa Jumalaan: “He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni.” (4.Moos. 14:22).

Kysymys on juuri siitä, että luotammeko Jumalaan. Mikäli tuota luottamusta ja turvautumista, tai edes tietynlaista kaipausta ja mielenkiintoa Jumalaa kohtaan ei löydy, niin millä silloin tuota uskoa voidaankaan vahvistaa?

Kristuksen kohtaamisen tulisi vahvistaa uskoa, mutta se vaatii meiltä tuota tietynlaista aloitetta. Muistamme varmasti evankeliumin kertomuksen Sakkeuksesta, joka uteliaisuudesta kiipesi puuhun nähdäkseen Kristuksen. Ei hänkään vahvasti uskonut Kristukseen, mutta hän oli kuitenkin kiinnostunut Kristuksesta ja siitä tuli hänelle todellinen uskon vahvistus, kun Kristus tuli aterialle hänen kotiinsa.

Kristuksen kohtaaminen vahvistaa uskoa tai sitten toisaalta se voi osoittaa myös ihmisen todellisen uskon olemattomuuden ja Jumalan kieltämisen. Oli miten tahansa, niin Kristus tuo totuuden esille. Ei pelkästään sitä totuutta, minkä Jumala on halunnut saattaa ihmisten tietoon, vaan myöskin sen, että millainen jokainen ihminen on sydämeltänsä. Vanhurskaan Simeonin ennustuksen mukaisesti: “Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk. 2:35)

Kun tutkimme evankeliumia, niin me huomaamme kuinka Kristuksen toiminta saattoi monet ihmiset Jumalan yhteyteen, mutta toisaalta myöskin monen kohdalla tapahtui juuri päinvastoin. Monet nousivat Kristusta vastaan ja samalla paljastivat millaisia he todellisuudessa olivat.

Mutta kaikesta huolimatta jokaiselle tulee pelastuksen sanomaa tarjota. Ketään ei voi etukäteen tai jotenkin automaattisesti leimata epäuskoiseksi. Meidän tehtävänä on viedä evankelimin sanomaa, tuota Kristuksen tuomaa totuutta maailmaan. Jos me sen tuomme esille siinä muodossa kuin se kuuluu tuoda, niin se kyllä kantaa tarvittavaa hedelmää. Pahempaa on se, jos muokkaamme tuota totuutta ihmisten mieleiseksi ja sillä tavoin yritämme houkutella ihmisiä luoksemme. Se ei ole silloin totuutta.

Pysykäämme luottavaisin mielin yhteydessä Kristukseen ja julistakaamme sanoin ja teoin totuutta. Se on jokaisen meidän velvollisuus!

tiistai 29. elokuuta 2017

Rahan orjuudessa elävät

Ei liene epäselvää, että evankeliumin opetukseen kuuluu se, että emme kiintyisi rahaan ja omaisuuteen tarpeettomasti. Kristus on sanonut tämän seuraavasti: “Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.” (Matt. 6:24)

Vaikka tuo opetus on kaikessa yksinkertaisuudessaan helposti ymmärrettävissä, niin siitä huolimatta sen noudattaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Voi tietenkin olla, että kun tarpeeksi monta kertaa kuulee puhuttavan tietyistä kristillisistä hyveistä, niin niihin turtuu ja niitä ei enää ota senkään vuoksi vakavasti. Niistä tulee lausahduksia, joita mielestämme ainoastaan hyvin hurskaiden ihmisten tarvitsee halutessaan noudattaa.

Mutta näistä asioista ei huvin vuoksi varoitella, sillä raha ja omaisuus saattavat helposti tehdä ihmisestä orjan, joka ei kykene muuta kuin palvelemaan tuota omaisuuttaan ja samalla tehdä kaikkensa, että hän saisi sitä lisää. Samalla käsitys onnellisuudesta ja elämisen arvoisesta elämästä muuttuu sellaiseksi, että niitä punnitaan ainoastaan rahassa.

Varmasti monet ajattelevat, että rahaan ja omaisuuteen ei voi kiintyä näin vahvasti. Ja varmasti vielä suurempi osa ihmisistä ajattelee, että jos minulla olisi yhtäkkiä enemmän rahaa, niin varmasti osaisin käyttää sitä vastuullisesti, enkä varmasti kiintyisi siihen liikaa.

Mutta rikkaus on huumeen kaltaista. Todellisuudessa hyvin harva pystyy vastustamaan yltäkylläisyydessä olemista, jos siitä kerrankin on päässyt nauttimaan.
Tai harva pystyy edes vastustamaan sitä, että jos tulisi sellainen mahdollisuus, että siitä voisi päästä nauttimaan. Esimerkiksi lottoarvontaan osallistuminen ei perustu järjellä pohdittuihin todennäköisyyslaskelmiin, vaan siihen vahvaan uskoon, että tuo olemattoman pieni mahdollisuus päävoittoon osuu omalle kohdalle. Onhan se mahdollisuus aina olemassa. Sehän on 1:15 000 000.

Ja jos päävoitto sattuisikin omalle kohdalle, niin osaisiko ihminen sitten käyttää oman pelastuksen kannalta oikein, vai tulisiko hänestä itsekkäämpi ja ahneempi?

Pelkistetysti voisi ajatella, että ihmisellä näyttäisi olevan luontainen taipumus olla ahne. Mutta ehkä kyse ei todellakaan ole ahneudesta, vaan voimakkaasta riippuvuussuhteesta, joka kohdistuu rahaan ja omaisuuteen. Ihmisestä on todellakin tullut silloin orja, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia irroittautua tuosta suhteestaan omin avuin.

Kristillisessä mielessä tuollainen suhde ei voi johtaa hyvään, koska pelkästään itselleen kerääminen on aina pois muilta. Mitä enemmän haluamme itsellemme, niin sitä enemmän sitä täytyy ottaa toisilta.

Ja kuinka ollakaan, aivan liian usein ihminen tulehduttaa välinsä lähimmäiseen juuri rahan takia. Saatanan on helppo mennä ihmiseen juuri rahaa ja omaisuutta apuna käyttäen. Ja kyse ei ole maailmanlaajuisesti ajateltuna enää pelkistä riidoista ja erimielisyyksistä, sillä rahan- ja vallanhimo ovat taustalla silloin kun maailmassa soditaan.

Kaikesta huolimatta raha ja omaisuus eivät itsessään ole pahoja. Ne ovat yksinkertaisesti välineitä, joita käytämme tässä maailmassa. Luonnollisesti meillä on suuri vastuu käyttää sitä oikein. Hyvin harva kykenee sellaiseen harkitsevaisuuteen ja itsehillintään, että hänestä ei tule orjaa näille asioille. Siksi sielun pelastuksen kannalta voi olla useinkin helpompaa, ettei niitä ole liikaa.

Jos raha on kerran väline, niin järjellä ajateltuna meillä ei pitäisi olla syytä kiintyä välineisiin. Emmehän yleensä sen kummemmin kiinny vasaraan, silityslautaan tai taskulamppuun. Pystymmekö mieltämään rahan välineenä, vai tuleeko siitä elämää suurempi asia?

Kristitylle raha ei ole automaattisesti paha asia, vaan se on väline hyvän tekemiseen. Meidän tulisi oikeastaan ajatella niin, että kaikki on annettu meille hetkellisesti haltuun ja Jumala on kaiken täällä maailmassa olevan varsinainen omistaja. Hän odottaa, että osaisimme käyttää meille uskotun rahan ja omaisuuden oikealla ja vastuullisella tavalla.

Kristus on viitannut tähänkin vertauksessaan hyvästä taloudenhoitajasta, joka hoitaa hyvin hänelle uskotun tehtävän ja näin hän on koska tahansa valmis vastaanottamaan isäntänsä. Tähän viitaten Kristus kysyy:
"Kuka siis on uskollinen ja viisas palvelija, jonka talon isäntä asettaa palvelusväkensä esimieheksi katsomaan, että kaikki saavat ruokansa ajallaan?” (Matt. 24:45)


Sama kysymys on osoitettu jokaiselle meistä. Osaammeko olla uskollisia ja viisaita palvelijoita, jotka hoitavat uskotun tehtävän hyvin?