KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Hammaslääkäriin

En oikein osaa selittää, että mistä johtuu hammaslääkärin pelko. Minulla ei ole mitään todella järkyttäviä kokemuksia, vaan jostain kumman syystä sille kyseiselle penkille istahtaminen vain pelottaa. Tämä koettelemus on joka tapauksessa taas edessä.

Yritän etsiä edelleen syitä ja harjoittaa itsesuggestiota, että tuo kammo edes jossain määrin helpottaisi. Uskoisin näin että kaikki tuntematon pelottaa. Kaiketi samalla tavoin pelottaa se kun tilanne ei ole itsellä hallussa, vaan joku muu määrää sen, mitä sinulle tehdään. Eli potilaana oleminen ylipäätään on vaiketa. Pitäisi nyt vain oppia ymmärtämään se, että kaikki tapahtuu omaksi parhaaksi. Jos sitä paikkamista ei nyt tee, niin homma vain pahenee, mutta...


Kyllähän sen hampaan voi itsekin porata!