KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Ei niin cool harrastus


Tuossa hiljattain kirjoitin siitä Status-kyselystä. Siinä käytiin läpi asioita, mitä arvostetaan toisessa ihmisessä. Nuorten keskuudessa on tehty myös kysely siitä, että mitkä ovat vähiten arvostettuja harrastuksia. Valitettava tosiasia oli se, että partio oli listan kärjessä. Mistä tämä sitten kielii?

Nähdäkseni partio on aina ollut luonnonläheinen harrastus. Yksi tekijä kiinnostuksen vähäisyyteen on se, että nykyajan nuori on vain rehellisesti kaupunkilaistunut. Saattaa olla, että heidän porukoilla on kesämökki, mutta se tonttialaltaan todennäköisesti muutaman kymmenen metriä ja sen ulkopuolelle ei uskallauduta. Lisäksi itse mökki on varustettu telkkarilla, mikroaaltouunilla, läppärillä kera internet yhteyden ja monilla muilla asioilla, joilla välttää mahdolliset vieroitusoireet, jos näistä mukavuuksista joutuisi tinkimään.

Vanhana partiolaisena en kyllä lyödä siitä harrastuksesta mitään negatiivista. Siinä oppii arvostamaan luontoa ja suojelemaan sitä. Kasvit ja eläimet oppii tunnistamaan, jolloin tietää myös sen, että mitä sitä uskaltaa suuhunsa laittaa. Partiossa oppii käden taitoja (käyttämään kirvestä, puukkoa, retkikeitintä, pystyttämään teltan ja sytyttämään nuotion). Kuntokin kehittyy patikoidessa ja siinä ohessa myös suunnistaminen sujuu helpommin. Erityisen tärkeänä pidän myös ensiapukoulutusta.

Onko edellämainitussa sitten jotain niin outoa ja typerää, ettei nykyajan nuori osaa sitä arvostaa? Ehkä kysymys on taas siitä, että jokin on cool juttu ja joku muu ei... voi voi sentään.

Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...