KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Tunnustuksellista


Uutisissa oli juttu siitä, kuinka Italiassa luokkahuoneesta poistettiin risti, koska se loukkasi uskonnottoman oppilaan vakaumusta. Aloitteentekijä oli suomalainen.

Muistan joskus aikoinaan kuulleeni, että bussin radio on "kaksikorvainen". Jos joku halusi kuulla jotain radiosta, se voitiin laittaa päälle. Jos joku matkustajista taas samanaikaisesti vaati radion sulkemista, niin näin piti tehdä. Tämä taisi olla ihan kirjoittamaton sääntö, jonka tuo bussikuski kertoi. Siitä on lähemmäs 30 vuotta aikaa. Mutta ilmeisesti EI-ääni on se, jonka ehdoilla on mentävä.

Haluan kuitenkin pohtia tätä asiaa vielä hitusen lisää. Ensinnäkin, omalta kantilta katsottuna, minä en vaadi, että ateistien tai muiden uskontokuntien edustajien pitäisi toimia minun haluamallani tavalla. Minua ei loukkaa se, että oma lapseni osallistuu muihin kuin ortodoksisiin tapahtumiin. Minä en esimerkiksi vaadi, että lapseni luokkahuoneeseen laitetaan ikoni, vaikka mukavalta se tuntuisikin. Minun mielestäni erilaisuus on rikkaus ja me voimme oppia toisiltamme hyvin paljon.

Uskallan väittää, että normaali, "rehellinen ateisti" ajattelee samalla tavoin. Hän on myös sitä mieltä, että erilaisuus on rikkaus ja ikonit ja muut ristit seinillä eivät haittaa, koska hänelle ne eivät sillä tavoin merkitse mitään.

Ne, jotka vaativat ulkoisten uskonnollisten merkkien ja symbolien poistamista, edustavat jotain muuta. He edustavat sitä samaa voimallista uskonnonvastaista toimintaa, jota nuoressa Neuvostoliitossa harjoitettiin vallankumouksen jälkeisenä aikana. Varmasti siihen uskonnonvastaiseen intoon oli vaikuttanut se, että kirkko oli tukenut itsevaltiasta monarkkia, joten siihen liittyi kielteisiä tunteita.

Jonkin asian, ihmisen tai yhteisön vihaamiseen liittyy yleensä traumoja. Joskus nämä traumat eivät ole omakohtaisia, vaan ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Kysymys voi olla tietämättömyydestä ja korostuneista ennakkoluuloistakin. Uskonnonvastainen toiminta edustaa suvaitsemattomuutta siinä, missä joku ei halua nähdä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä oman kotipihansa läheisyydessä tai samassa koulussa, missä hänen omat lapsensa ovat.

Paljon on vielä uskonnonvastustajille tehtävää. Uskoisin, että seuraavana projektina on siniristilipun muuttaminen toisenlaiseksi, sillä korostuuhan siinä aivan liian selkeästi kristillisyys. Kirkotkin pitäisi muuttaa uskonnottomiksi, koska niiden olemmassaolo häiritsee varmasti uskonnottomia. Uspenskin katedraalista voisi tehdä esimerkiksi sisäluisteluradan. Kyllä siinä kelpaisi kaikkien uskonnonvastustajien lasten kierrellä pylväiden ympärillä ja iloita uudesta uskonnottomasta ja symböölivapaasta yhteiskunnasta.