KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kuvia ja kuvia

Eipä ole taas paljoa fiksua saatu aikaiseksi, mutta mukava ilta on ollut.
Kalavaiset kylässä ja sain katsella aimo läjän kuvia Berliinistä. Sen vuoksi tuo blogin kuvakin on päivitetty uuteen uskoon.

Lisäksi Mikko otti kuvia kirkosta.
Kuten kuvasta näkyy, joudun kirkkoherrana taipumaan aika moneen rooliin...