Meillä nykyihmisillä on taipumus kieltäytyä asioista, joista meidän nimenomaisesti tulisi ottaa vastuuta. En tiedä onko se puhdasta laiskuutta, vastuun ottamisen pelkoa vai mitä. Erityisesti vastuun kantaminen toisesta ihmisestä ja rakkauden osoittaminen häntä kohtaan tuntuvat usein puuttuvan nyky-yhteiskunnastamme.
On myös olemassa suuri joukko toissijaisia pyyntöjä, joihin meillä olisi täysi oikeus vastata ”ei”. Jokin outo voima kuitenkin usein estää meitä kieltäytymästä ja niinpä saatamme hammasta purren, mutta ulkoisesti hymyssä suin käydä toimeen. Näitä tilanteita voi syntyä perhepiirissä, töissä, harrastusten parissa tai oikeastaan missä vain. Asioiden vastentahtoisesti tekeminen jättää kuitenkin ihmiseen jäljen. Eihän kenestäkään voi loputtomasti nyppiä pois voimavaroja tai toisaalta, ei kenenkään niskaan voi loputtomasti kaataa erilaisia taakkoja.
Miksi kieltäytyminen voi olla sitten niin hankalaa? Vastaus on varmasti osaltaan siinä, että ihminen janoaa hyväksyntää ja myötätuntoa. Hyväksynnän menettäminen on hyvin pelottava asia, jonka vuoksi toisen ihmisen suututtamista vältetään viimeiseen asti. Tämän vuoksi kaikkiin pyyntöihin suostutaan, vaikka ne varmasti joissain tapauksissa olisivat hyvinkin kohtuuttomia.
Hyväksynnän kerääminen on sitä voimakkaampaa, mitä huonompi ihmisen itsetunto on. Huono itsetunto voi taas olla perua lapsuudesta, jota on leimannut hyväksymisen ja kannustuksen puute. Kaava on siis hyvin yksinkertainen. Jos ihminen ei saa lapsena hyväksyntää ja kannustusta osakseen, hän saattaa hakea sitä koko loppuelämänsä. Vaikuttaakin siltä, että olemme saattaneet joutua kierteeseen, jota voisi kutsua melkeinpä kansantaudiksi. Esimerkiksi suomalaisten huono menestys kansainvälisillä kilpakentillä ei ole kiinni välttämättä taitojen puutteesta, vaan huonosta itsetunnosta.
Aina löytyy myös niitä, jotka osaavat käyttää tätä ”kansantautia” hyväkseen. Esimerkiksi monet firmat ja heidän palkkaamansa puhelinmyyjät osaavat käyttää tätä ihmisten heikkoa kohtaa hyväksi. Niinpä monien ihmisten koteihin sataa lukemattomia lehtiä, jotka myös lukemattomina päätyvät paperinkeräykseen. Kaikki ainoastaan sen vuoksi, että niin monet haluavat olla toiselle ihmiselle mieliksi – siitäkin huolimatta, että tätä toista ihmistä ei ikinä olisi tavannut tai tulisi edes tapaamaan.
Entäpä jos sanoisimmekin rehellisesti ”ei”, etenkin jos kysymyksessä on asia, mihin meille ole mitään todellista velvoitetta. Ihmisen itsetunto ei lopulta kehity sillä tavoin, että hän suostuu kaikkeen. Itse asiassa se tapahtuu juuri päinvastoin. Ensimmäinen askel on siinä, että pystymme sanomaan ”ei”. Sillä tavoin säästämme omia voimiamme ja olemme samalla rehellisiä, kun emme tee asioita niin vastentahtoisesti. Ja hyvähän on muistaa, että kieltäytymisenkin voi esittää kohteliaasti sanomalla ”ei kiitos”.
