KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Vältelläänkö kristinuskoa nyt tosissaan?

Helsingin Sanomissa oli 20.1.2011 uutinen (LINKKI), jossa kerrottiin joidenkin euroedustajien suuttuneen uudesta kouluihin tarkoitetusta EU-kalenterista. Hanke maksoi 5 miljoonaa euroa ja kalentereista on otettu 3 miljoonan kappaleen painos, josta Suomeen on tulossa kymmeniä tuhansia kappaleita. Suuttumuksen aiheena oli se, että kalenterissa ei ole mainintaa kristillisistä juhlista, kuten joulusta ja pääsiäisestä. Sen sijaan siitä löytyy koko joukko muita uskonnollisia juhlia liittyen esimerkiksi islamilaisuuteen, hindulaisuuteen ja juutalaisuuteen.

EU:sta kerrottiin, että kristillisten juhlien puuttuminen oli kuulemma inhimillinen erehdys, joka tullaan korjaamaan seuraavaan kalenteriin. Oli syy tarkoituksellinen tai tahaton, niin jostain se kuitenkin kertoo. Tarkoituksellinen jättäminen pois olisi avointa syrjintää ja tahatonkin unohdus kuvastaa suoranaista välinpitämättömyyttä kristinuskoa kohtaan.

Sivistyneissä länsimaissa kristinuskoon on alettu ottaa välimatkaa ja se nähdään ilmiönä, joka ei kuulu nykyaikaan. Muihin uskontoihin ei ole soveliasta puuttua ankaralla kädellä, sillä se voidaan tulkita rasismiksi. Tässä kaikessa saattaa olla kysymys myös kapinahengestä, jossa pöydälle lyödään kaikki ne kortit, joissa kristinuskoa voidaan tarkastella kielteisesti. Tällaisia asioita ovat tietysti historian saatossa olleet inkvisitiot, noitavainot, pakkokäännytykset ja uskonsodat. Nykypäivän kielteisinä ilmiöinä on esille nostettu esimerkiksi hyväksikäyttötapaukset ja kirkon kanta seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Nämä kaikki ilmiöt ovat faktoja, mutta aiheiden yksipuolinen (ja perehtymätön) käsittely sekä pelkkien kielteisten uutisten esille nostaminen vaikuttaa kovin tarkoitushakuiselta.

Tuossa jokin aika takaperin pohdiskelin ääneen sitä, että ottaako esimerkiksi Helsingin Sanomat toimittajiksi sellaisia ihmisiä, jotka ovat vakaumuksellisia ateisteja? Vaimoni totesi siihen, että kyse taitaa olla enemmän siitä, että siellä työskentelevät ihmiset sattuvat olemaan nuorekkaita pääkaupunkilaisia, joista monet näkevät uskonasiat hyvin eri valossa. Ei siinä sen kummemmasta taida olla kysymys.

Yhdysvaltalainen teologi, filosofi ja kirjailija David Bentley Hart näkee nykyisen kehityksen olevan osa maallistuvaa kulttuurista muutosta, jossa kuvitellaan, että moraaliset arvot säilyvät samana ilman kristinuskoakin. Tämän seurauksena kuitenkin tulevat yhteiskunnan arvoksi ja eettiseksi malliksi länsimaisen valtion yleiset toimintatavat. Kulttuuriset arvot muuttuvat silloin sellaiseksi, että mikä on käytännöllistä ja tuottoisaa. Kaikki tähtää silloin taisteluun aineellisen hyvinvoinnin herruudesta.

Edellä mainittu voi kuulostaa liioiteltujen uhkakuvien lietsonnalta. Kaikesta huolimatta tulevaisuus tuntuu hieman pelottavammalta, jos nämä uhkakuvat toteutuvat edes vähäisessä määrin. On jo tänä päivänä totta, että aineellisen hyvinvoinnin tavoittelu on alkanut jakaa ihmisiä yhä selkeämmin rikkaisiin ja köyhiin. Siitä on tosiaan tämä kaikkien tuntema kristillinen tasajako kaukana.