KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

torstai 29. joulukuuta 2011

Joulun kuvakuulumisia

Tässä muutamia valokuvia. Kirkossa otettuja kuvia ei valitettavasti ole, koska sattuneesta syystä en siellä pysty itse käyttämään kameraa.

Piparitalkoot

Lumilyhty pihalla (ennen romahtamista)

Ulkoa otettu kuva

Nurmeksen evlut kirkko Immanuel joulunäytelmän aikana

Joulupuu on rakennettu

Joulupuu on rakennettu (laulaen)

Lahjojen avausta

Nopea hahmo kulkee kuusen ohi.

Meidän kirkko