KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Joutua vai päästä kirkkoon?

Tässä eräänä sateisena kesäpäivänä (joita on ollut itse asiassa aika monta) kaikki tuntui olevan taas pielessä. Kenties mikään ei ollut oikeasti pielessä, mutta sellaisia tuntemuksia vain joskus tulee. Vaimoni yritti kääntää asian toisin päin ja sanoi sitten illalla: "mieti ja sano nyt joku asia tästä päivästä, mikä oli mielestäsi hyvää". Hetken tuumailtuani totesin, että aamupalvelushan se oli. Vaimo sanoi että minun tulisi mainita vielä jokin toinen asia. Tähän vastasin: "ehtoopalvelus!"

Meillä Nurmeksessa toimitetaan arkisinkin jumalanpalveluksia. Kuten edellä olleesta dialogista kävikin ilmi, niin jumalanpalvelukset antavat paljon enemmän kuin luulemme. Pohdin pitkään sitä, että miten päivittäiset jumalanpalvelukset vaikuttaisivat elämääni. Ehkä ensimmäisenä ajatuksena oli nimenomaan se, että kestääkö kunto. Nyt voin jo rehellisesti sanoa sen, että jumalanpalvelukset eivät kuluta meitä, vaan ne rikastuttavat.

Oikeastaan vika on pääsääntöisesti "vastaanottimessa" jos jumalanpalvelukset rasittavat ja niistä  haluaa mahdollisimman nopeasti pois. Asiahan on lopulta hyvin yksinkertainen. Joudummeko kirkkoon vai pääsemmekö kirkkoon? Varmasti tulee hetkiä jolloin meillä ei ole voimia eikä motivaatiota saada itseääme liikkeelle. Ongelmaksi se muodostuu silloin jos meillä on pysyvänä asenteena se, että kirkkoon pitää pakottautua ja sieltä pitää päästä mahdollisimman nopeasti pois.

Isä Rauno Pietarinen teki mielenkiintoisen huomion siitä, kuinka festareilla ihmiset jaksavat seistä tuntitolkulla (käytännössä koko päivän) lavan edessä kuulemassa musiikkia. Kyse ei ollut pelkästään nuorisosta, sillä esimerkiksi Ilovaarirockissa on varttuneempaa väkeä, jotka jaksavat seistä lavan edessä nuorten lailla. Sen sijaan lyhyt ehtoopalveluskin alkaa käydä monelle (nuorellekin) työlääksi heti 10 minuutin jälkeen. Ajatukset alkavat suuntautumaan kirkon seinien ulkopuolelle ja kirkon sisällä on ihminen, joka on ainoastaan fyysisesti paikalla ja joka nostelee jalkoja siihen malliin, että täältä pitäisi myös fyysisesti päästä jo pois.

Sanoin aiemmin vian olevan pääsääntöisesti ihmisen asenteessa jos jumalanpalveluksissa oleminen ei miellytä. Mutta ei kaikki sentään niin yksipuolista ole. Tietysti myös papilla ja kanttorilla on vastuu siinä, että jumalanpalvelukset olisivat luokseenkutsuvia. Oikeastaan vastuu on kaikilla, jotka toimivat kirkossa.
Jos kellonsoitto on epämääräistä rämpytystä niin jo pelkästään se saattaa saada ihmisen haikailemaan takaisin kotiin, ennen kuin hän on edes päässyt sisälle kirkkoon! Jos kirkon eteisessä on vastassa hapannaamainen isännöitsijä, niin fiilis ei siitä ainakaan parane. Jos pappi puhuu mitä sattuu ja epäselvästi, niin vaikea siinä on olla vastaanottavainen kirkkokansalainen. Jos kanttori kirkuu tai mylvii, niin ei sekään hyvältä tunnu. Eikä väsymyksestä vihainen ja tiuskiva  piispa ole toimittavalle papistolle yhtään sen helpompaa.

Me aina painotamme sitä, että kirkossa toimivien henkilökohtaiset puutteet ja heikkoudet eivät estä Pyhän Hengen toimintaa jumalanpalveluksissa. Jokin asia saattaa ärsyttää jotain, mutta yleensä siihen pystyy ajan myötä mukautumaan. Minä esimerkiksi opin pieneä nukkumaan käkikellonkin kanssa samassa huoneessa. Vielä nykyäänkin oikeastaan kaipaan päiväunille huoneeseen, jossa kuuluu kellon tikitys. Eli asia häiritsee erityisesti silloin jos me annamme sen häiritä.

Oletusarvona kirkossa täytyy kuitenkin olla se, että puitteet jumalanpalveluksissa olisivat parhaat mahdolliset. Tämän vuoksi meidän (kirkossa toimivien) tulisi yrittää parhaamme, jotta mahdollistaisimme hyvät puitteet rukoukselle. Tämä koskee ikonimaalareita, kirkkokuorolaisia, lukijoita, ponomareja, isännöitsijöitä, kanttoreita pappeja, piispoja jne. Mekin myötävaikutamme siihen, että onko seurakuntalaisten kirkkoon meneminen joutumista vai pääsemistä.