KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

"Kehdosta hautaan" - AVIOLIITTO

Hääliturgia Nurmeksen ortodoksisesta kirkosta. Kuva: Birgitta Selin
Avioliittoon vihkimisen sakramentissa mies ja nainen ottavat vastaan Jumalalta siunauksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa heitä yhdessä tehtävään matkaan kohti Jumalan valtakuntaa. Varsinaista vihkimistoimitus edeltää kihlaus, sormusten vastaanotto. Kirkollinen kihlaus voidaan toimittaa erikseenkin. Se on lupaus tulevasta avioliitosta ja se ei voi olla pysyvä tila. Ortodoksisessa kirkossa kihlauksessa laitetaan sormus oikeaan nimettömään. Monesti kysytään, että mistä tämä johtuu? Itäisessä perinteessä ja esimerkiksi Lähi-idän kulttuurissa oikea käsi on nähty hyviä ja voimallisia tekoja tekevänä kätenä. Sen vuoksi sormuskin laitetaan oikeaan käteen.

Vihkitoimituksen eräs keskeisimmistä kohdista on vihkiparin kruunaaminen. Suomessa on yleisesti käytössä slaavilainen perinne, jonka mukaisesti vihkiparin päiden päällä kannatellaan kruunuja. Avioliittoon vihityt mies ja nainen ovat oman kotinsa kuningas ja kuningatar, mutta he myös muodostavat oman pienen seurakunnan jonka tehtävänä on auttaa ja tukea toinen toisiaan mutta myös lähimmäisiä. Vihkikruunut saavat täydellisen kirkkautensa Jumalan valtakunnassa, josta ihminen pääsee jo tässä maailmassa osalliseksi kirkon pyhien toimitusten kautta.
Kreikkalaisessa perinteessä kruunujen sijaan käytetään seppeleitä, jotka viittaavat marttyyrien kilvoitukseen, heidän uhrauksiinsa ja lopulliseen voittoon. Tämäkin liittyy läheisesti kristilliseen ajatteluun. Elämä ei ole aina helppoa, kuten ei avioparin yhteinen elämäkään ole vastoinkäymisistä vapaata. Avioliitossa täytyy pystyä kunnioittamaan puolisoa ja tekemään tämän puolesta uhrauksiakin, sillä itsekkyys ei voi koskaan kantaa pitkälle. Avioliitto ei luo tyhjästä rakkautta, sillä sitä pitää olla jo valmiina, mutta avioliitto vahvistaa ja enentää jo olemassa olevaa rakkautta, jonka voimistamana aviopari selviää elämän vaikeistakin hetkistä. Olennaista on että kummatkin ovat ottaneet avioliittoon vihkimisessä Kristuksen mukaan yhteiseen elämään ja he ovat valmiita myös elämään Kristuksen opetuksen mukaan.

Tämä edellä mainittu on tärkeä seikka, sillä liian usein ihmisillä on tapana toimia niin, että he pyytävät Jumalalta monia asioita, mutta eivät ole kuitenkaan valmiita toimimaan Jumalan tahdon mukaan. Voisi sanoa, että avioliiton onnellisuuden ja hyvinvoinnin perustana on juuri se, että aviopari toimii Kristuksen opetuksen mukaan. Eräässä vihkimisen rukouksessa pyydetään, että Jumala täyttäisi avioparin kodin kaikella hyvällä, jotta sitä samaa hyvää tämä aviopari voisi välittää myös niille, jotka apua tarvitsevat. Pyynnöt eivät perustu itsekkäisiin syihin, vaan nimenomaan siksi, että maallinen hyvinvointi antaa edellytykset auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua.

Totta kai vihkimisessä pyydetään paljon muutakin, mutta keskeinen ajatus on, että siunauksen pyytäjät toimivat siunauksen edellyttämällä tavalla. Vihkitoimituksen loppupuolella vasta vihitty aviopari ottaa yhteisen elämänsä ensimmäiset askeleet papin taluttaessa heidät kolmesti vihkipöydän ympäri. Tämän ympärikäymisen aikana kuoro laulaa yhden ortodoksisen kirkkomusiikkiperinteen riemukkaimmista veisuista, "Jesajan tanssin".