KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Valokuvia ja valokuvauksesta

Ja seuraavaksi viisastelen aiheesta mistä en oikeasti tiedä paljoakaan...

Jo 20 vuoden ajan minulla on ollut oma kamera. Oikeastaan olisi parempi sanoa että minulla on ollut oikea kamera vasta muutaman vuoden, sillä aiemmat kamerat eivät ole olleet järin hyviä. En voi väittää että olisin koskaan ollut palavasti kiinnostunut valokuvaamisesta. Mutta lähipiirissä on aina ollut niitä jotka osaavat ottaa oikeasti valokuvia. Ja mitä isot edellä, niin sitä pienet perässä.

Jos sanaa "synti" käytetään nyt vapaasti, niin hyvin moni ihminen tekee syntiä kamerallaan. Oikeakin synti tapahtuu monesti niin, että sen itse oivaltaa vasta myöhemmin tai sitten sillä tavoin, että toinen ihminen huomauttaa siitä. Itse olen harjoittanut syntiä kameroillani iät ja ajat.

Lähdetään nyt ensin liikkeelle siitä, että kamerathan ovat kehittyneet monessa suhteessa menneiltä vuosilta ja lähes kaikilla on tätä nykyä oma digikamera (jos ei muualla niin omassa kännykässä). Pieni (pokkari)kamera on siitä kätevä, että se sopii pieneen tilaan. Suurempi järjestelmäkamera (joka nykyään ei enää paina tonneja) on taas ominaisuuksiltaan parempi. Kummallakin voi silti tehdä "syntiä".

Suurin vahinko tapahtuu yleensä silloin, kun jätämme kameran "törttö-asetukselle", eli automatiikalle, jolloin kamera päättää mikä kulloinkin on parasta. Yleensä kaikki toimii suhteellisen hyvin paitsi sisätiloissa tai muutoin hitusenkin hämärässä, jolloin kamera päättää poikkeuksetta ottaa salaman käyttöön.
Voisin tehdä tässä ohimennen kyselyn, että kuinka monella on sellaisia valokuvia, joissa henkilöiden naamat loistavat valkoisina (unohtamatta monesti punaisia silmiä) ja tausta taas on täysin hämärän peitossa? Varmasti sellaisia kuvia löytyy. Ja ovatko sellaiset kuvat sitten oikeasti kauniita?

Joku fiksu tajuaa, että automatiikasta voi poiketa sen verran, että salaman ottaa pois. Tämä on ihan hyvä juttu, mutta sen jälkeen vapaalla kädellä kuvaaminen vaatii jo enemmän taitoa. Useimmiten pienellä kameralla ilman salamaa otetut kuvat ovatkin tärähtäneitä. Ja tärähtäneitäkin kuvia meiltä jokaiselta löytyy, eikös vaan?

En ryhdy antamaan nyt ohjeita siitä, että miten saadaan parhaimmat kuvat tai miten kameran asetuksia tulisi säätää.  Tyydyn vain kertomaan sen, että miten niitä vahinkoja helpoimmin pääsee tapahtumaan. Ja tämän kerron jo ihan omasta kokemuksesta.

Syntiä ovat myös pönötyskuvat, jotka on toteutettu puolihuolimattomasti.
"Hei kaikki! Katsokaas kaikki tänne päin!" *KLIK*.
Pöllähtäneitä ilmeitä, joillakin silmät kiinni ja monesti juhlissa ruokailun yhteydessä olevissa kuvissa vieläpä suu täynnä ruokaa tai haarukka poskessa. Kuinkas monelta löytyy näitä kuvia sitten? - Aika monelta varmaankin.

Jos taas et pyydä huomiota osaksesi, mutta kuitenkin selkeästi otat kuvia, niin silloin seurauksena on se, että yksi katsoo kameraan ja toinen ei. Eikä sekään näytä oikein hyvältä. "Salakuvat" ovat parhaimpia, koska silloin tilanne on aika luontevan näköistä, kun ihmiset esimerkiksi keskustelevat toistensa kanssa, hymyilevät ja nauravat. Se on usein hyvä otos siitä oikeasta elämästä.


JA TÄSSÄ MUUTAMA OTOS BERLIINISTÄ...