Salaisuuksista

Ortodoksisessa kirkossa on paljon salaisuuksia. Tällä en nyt tarkoita salattavia tai salamyhkäisiä asioita, vaan kyse on enemmänkin teologiasta. Tämä tulee esille esimerkiksi mysteerioissa (sakramenteissa), jotka sananmukaisesti tarkoittavat salaisuutta. Sen lisäksi me löydämme Kristuksen opetuksesta viittauksia salaisuuksista, joita kaikki eivät voi ymmärtää.

Mysteeroitten kohdalla voidaan todellakin puhua salaisuudesta, jota ihminen ei voi täydellisesti käsittää. Me emme voi tyhjentävästi selittää Pyhän Hengen toimintaa, vaikka kiusaus tyhjentäville selityksille on varmasti hyvin suuri. Voisi puhua suoranaisesta harhaopista, jossa kaikki mysteeriot, Kristuksen ihmeet ja muut pyhät asiat halutaan tieteellisti selittää auki ja tutkia niitä pala palalta ikään kuin mikroskoopin alla. Monesti tällaisen harhaopin parhaimpana kaverina onkin vähäinen usko, jonka voimistamana kyseenalaistetaan lopulta aivan kaikki.

Meidän pitäisi tunnustaa se tosiasia, että ihminen on suhteessa Jumalaan vastasyntyneen kaltainen. Vastasyntyneen näkökyky on rajallinen ja rajalliset ovat myös mahdollisuudet tutkia ja käsittää ympäröivää maailmaa. Samalla tavoin on meidän ihmisten käsityskyky suhteessa Jumalaan ja  jumalallisiin asioihin rajallinen. Kyse on lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Esimerkiksi ihmeiden määrä on romahtanut huomattavasti niillä alueilla, joissa ihminen kuvittelee olevansa jumalallisten asioiden yläpuolella tai jossa tietoisesti halutaan kyseenalaistaa tai vähätellä näitä asioita. Usko ja ihmeet elävät voimakkainta kasvua Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa, kun taas meillä "sivistyneissä länsimaissa" ihmeitä tapahtuu vähemmän. Tästä tulee väistämättä mieleen evankelista Markuksen kuvaamat tapahtumat Jeesuksen kotikaupungista Nasaretista:
"Jeesus sanoi heille: Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan. Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa, vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti." (Mark. 6:4-6)

Mutta takaisin salaisuuksien pariin.
Salaisuuksilla ei läheskään aina tarkoiteta jotain sellaista, mikä on meidän inhimmillisen käsityskyvyn yläpuolella. On myös niitä salaisuuksia, jotka avautuvat niille, jotka ovat asiaan perehtyneet. Jeesus perehdytti omat opetuslapsensa näihin salaisuuksiin, jotka eivät voineet avautua kaikille. Esimerkiksi monet fariseukset ja lainopettajat olivat jo periaatteellisella tasolla kääntyneet Kristusta vastaan ja tällöin heille oli turha selittää mitään. Jeesus kuitenkin selitti Jumalan valtakunnan salaisuuksia muillekin kuin 12 opetuslapselleen. Esimerkiksi evankelista Johanneksen kuvaama Kristuksen ja Nikodemuksen välinen yöllinen keskustelu on hyvin vaikuttava evankeliumin kohta (kts. Joh. 3:1-21).

Eli paljon on niitä asioita kirkon piirissä, jotka jäävät salaisuudeksi niille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet. Hyvin yksinkertainen esimerkki tästä on lukutaito. Kirja on lukutaidottomalle ihmiselle täysin käsittämätön asia, kun taas lukutaitoiselle hyvin selkeä asia. Samoin voi olla ammattillisissa asioissa. Harvapa ymmärtää lääketieteellisiä termejä, ellei ole siihen ensin perehtynyt.

Varhaiskirkon aikaan kristityt joutuivat kärsimään suuria vainoja juuri sen vuoksi, että pakanat eivät voineet ymmärtäneet kaikkea. Ehtoollinen ja Agape - Rakkauden ateria nähtiin jopa kannibalismina ja rietasteluna. Ne olivat kristittyjen salaisuuksia, jotka oli ymmärretty väärin. Ja itse asiassa paljon oli sitäkin, että asiat haluttiin ymmärtää väärin ja pahimmalla mahdollisella tavalla. 

Näin tapahtuu edelleen. Kirkon ulkopuolelta tulee edelleen kritiikkiä, johon voi suhtautua varauksella. Meitä ortodokseja nimitetään aika ajoin kuvain- ja pyhimystenpalvojiksi, jotka täyttävät kirkkonsa kullalla, mirhalla ja suitsukkeella. - "Eihän Jumala sellaista tarvitse".

Tämä on juuri yksi merkittävä syy sille, että ortodoksiseen kirkkoon liittymiseen kuuluu asioihin perehtyminen. Puhutaan katekumeeneista, jotka opettelevat tuntemaan ortodoksisuutta. Tuon opiskelun myötä ymmärretään, että mitään ei tapahdu turhaan, huvin vuoksi tai puhtaasti koristeellisesti, vaan ortodoksisuuteen ja uskonmukaiseen elämään kätkeytyy jotain paljon enemmän. Ne ovat asioita, jotka pystytään selkeästi ja hyvin perustelemaan. Ne ovat salaisuuksia, jotka on tarkoitus avata kaikille niille, jotka ovat niistä vilpittömästi kiinnostuneet. Ja juuri tuo vilpitön kiinnostus on avain näiden salaisuuksien käsittämiselle.

Kännykkäkuvia

Laitan tänne muutamia valokuvia joita olen kännykällä napannut ja hieman käsitellyt. Kaikki kuvat ovat myös Instagram-kuvia.

Museovaunu Nurmeksen asemalla

Höyryveturi "Heikki" lähtee Nurmeksesta

Joensuun ortodoksinen kirkko

Lampukka ja tuohuksia

Heijastus Nurmeksen asemasta

Turun torilla

Batmania tarvitaan Juuassa

Kellotorni Kreikassa

Hotelli Nurmeshovi

Lintulan luostarin kirkko

Turun tuomiokirkko

Puolukka puskee kannosta

Pyötikön tsasounan kello

Kimalainen omenankukassa

Nellimn kirkon kattoa

Sosiaalisesta mediasta (taas ja taaskin)

Kun ihminen on tarpeeksi pitkään sosiaalisessa mediassa, niin jossain vaiheessa hän ei enää erota metsää puilta. Me ahmimme tuota informaatiota päivittäin lähes neuroottisesti. Toistamme  itsellemme hokemaa, että tällä tavoin voin olla yhteydessä toisiin ihmisiin ympäri maailmaa paljon enemmän mitä koskaan aikaisemmin on ollut mahdollista.
Ja onhan se totta, että ennen vanhaan piti joko ottaa puhelimen luuri kauniiseen käteen, kirjoittaa kirje taikka postikortti tai sitten mennä itse ihan vierailulle. Oli miten oli, niin sosiaalisen median aikakaudella kaikki on paljon vaivattomampaa.

Mutta meiltä vaaditaan kuitenkin tässä kaikessa medialukutaitoa. Käytän hyväksi nyt wikipediaa ja otan sieltä lainauksen:
Medialukutaito on kyky lukea ja ymmärtää mediaa, nähdä sen tuottamien ilmiselvien merkitysten taakse^[1], sekä suodattaa ja arvioida vastaanotettua informaatiota. Medialukutaito on siten tavallista lukutaitoa laajempi taito^[1]. Siihen kuuluu myös taito käyttää asianmukaisia laitteita. Kriittinen medialukutaito painottaa taitoja, joiden avulla ihminen pystyy arvioimaan mediasisältöjä kriittisesti ja median esitystapoja tulkiten.<sup>[2]

Medialukutaitoa tosiaan tarvitaan. Yksi tämän vuoden mielenkiintoisimmista mediajutuista oli se kuinka elokuvaohjaaja Steven Spielbergistä julkaistiin vuona 1993 ilmestyneen Jurassic Park elokuvaan liittyvä kuva, jossa ohjaaja poseerasi "kuolleen dinosauruksen" edessä. Voisi olettaa että nykyiseen koulusivistykseen kuuluu se että dinosauruksia ei enää ole. Tästä huolimatta kuva sai niin laajaa ja raivokasta palautetta, että todennäköisesti tuhannet ihmiset menivät tässä asiassa halpaan. Onko kyse sitten enää medialukutaidosta vai jo yleissivistyksen puutteesta? Onhan sekin totta, että joka neljäs amerikkalainen kuvittelee auringon kiertävän maata, joten miksei dinosauruksiakin sitten vielä olisi? Vai olisiko mahdollista, että nämä ihmiset eivät vain osaa erottaa sarvikuonoa dinosauruksesta?

Edellä mainittu esimerkki on eräänlainen kärjistetty tapaus medialukutaidosta tai pikemminkin sen puutteesta. Mutta sosiaalisessa mediassakaan harvemmin pääsemme käsiksi koko totuuteen. Me kyllä mainostamme sitä, että ihmisten on vaivatonta olla yhteydessä toisiinsa, mutta millaista tuo yhteydenpito tai itsensä esittäminen sitten on?

Itse pidin tässä noin puolen vuoden paaston Facebookista. Kaiken kaikkiaan hyvin virkistävä kokemus. Sain luettua monta hyvää kirjaa, kun täytin sitä aikatyhjiötä, joka syntyi kun en roikkunut kyseisellä sivustolla enää iltaisin. Yöpöydälleni alkoi siis ilmestyä kirjoja kännykän ja kannettavan sijaan. VAU!

Mutta takaisin itse asiaan. Palattuani takaisin huomasin, että sosiaalisessa mediassa me ihmiset pidämme monesti tietynlaisia kulisseja yllä. Me haluamme antaa muille mahdollisimman hyvän kuvan itsestämme. No sehän on ihan luonnollista tietenkin, koska näin teemme muulloinkin. Yhtä lailla voimme joskus antaa huonomman kuvan itsestämme, kun tarvitsemme enemmän myötätuntoa osaksemme. Lopulta kyse on pitkälti huomion- ja hyväksymisentarpeesta, joka saa ainakin osittaisen täyttymyksensä sosiaalisessa mediassa. (Kirjoittaa hän omassa blogissaan, joka on muuten oiva apuväline siinä, että tulee huomatuksi ja kuulluksi.)

Lapset ovat tietysti erityisessä vaaran vyöhykkeessä. Nykyisen kiireen keskellä lapset jäävät kotona monesti vähälle huomiolle ja he saattavat hakea huomiota ja hyväksyntää netistä. Se voi olla vaarallinen paikka, sillä netissä on myös niitä, joilla on pyrkimys suoranaiseen hyväksikäyttöön. Toivoa sopii, että meillä kouluissa kiinnitettäisiin erityisestä huomiota siihen, että mitä netissä kannattaa kirjoittaa ja julkaista. Sekin on tätä medialukutaitoa.

Sosiaalinen media on varmasti monelle pelastus ja jopa mahdollinen terapian lähde. Toisaalta siitä voi tulla harhamaailma, joka sitoo ihmisen pois todellisesta elämästä. Se on monelle mahdollisuus tuoda hyviä ajatuksia esille, mutta se on myös propagandan väline, jolla voidaan mustamaalata toisia ihmisiä. Sillä voidaan antaa hyvää ja rakentavaa palautetta sekä luoda ja ylläpitää ihmissuhteita, mutta esimerkiksi hetken kiukunpuuskassa sillä voidaan myös tuhota ihmissuhteita.

Osaammeko lukea tätä kaikkea oikein? Mikä on totta ja mikä satua? Mikä on ylimielistä rehentelyä ja suoranaista valhetta ja epätodellisten kulissien ylläpitämistä? Mihin päivitykseen taas kätkeytyy suoranainen ahdistuneen ihmisen avunpyyntö? Onko dinosauruksia sittenkin olemassa ja kuka tätä blogia oikeasti kirjoittaa?</sup>