Vertaus alkaa nuoremman pojan
vaatimuksella, jossa hän haluaa isältään oman osuutensa perinnöstä. Tämä
vaatimus oli suoraan sanottuna julkea teko, koska hän kohteli omaa isäänsä
ikään kuin tämä olisi jo kuollut. Isän ei olisi tietenkään tarvinnut tähän
suostua, mutta hän kuitenkin kunnioitti poikansa tahtoa ja antoi tälle omaisuuden
ja vapauden lähteä. Juutalaisessa kulttuurissa tämä tarkoitti sitä, että poika
ei enää kuulunut millään tavoin perheeseen.
Tapahtumat etenevät nopeasti.
Poika haaskasi omaisuutensa vastuuttomasti ja nälänhädän myötä hän löysi
itsensä sikolätistä. Tämä oli juutalaiselle varmasti alhaisin mahdollinen
paikka, sillä sika oli heille saastainen eläin. Juuri tuossa alhaisessa tilassa
poika ymmärtää sen, että hänen isänsä kodissa kaikki on paremmin. Hän kokee
mielenmuutoksen, joka saa hänet palaamaan takaisin. Ei ylpeänä, vaan
äärimmäisen nöyränä ihmisenä, joka ei olisi vaatinut perheenjäsenen kohtelua,
vaan oli valmis toimimaan tavallisena palvelijana.
Tämän vertauksen tärkeimmistä
asioista tapahtuu pojan kotiinpaluussa. Isä ei millään tavoin nuhtele poikaansa,
vaan ottaa tämän avosylin vastaan. Yhtä hyvin tämän vertauksen nimi voisikin
olla ”Rakastava isä” kuin ”Tuhlaajapoika”, sillä meitä nimenomaisesti
muistetaan isän rakkaudesta ja siitä, että katuvan ihmisen ei tarvitse pelätä
Jumalaa.
Mitä kaikkea voimme sitten oppia
tästä vertauksesta?
Ensimmäinen opetus on varmasti
se, että Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa, vaikka sen seurauksena
ihminen lähtisikin kulkemaan poispäin Jumalasta, aivan kuten Tuhlaajapoika
isänsä kodista. Monesti saatamme jopa kysyä, että miksi Jumala sallii ihmisen
ajautua ongelmiin? Ehkä tämän voisi muotoilla ennemmin niin päin, että miksi
ihmisen pitää ajaa itse itsensä aallonpohjalle ennen kuin hän ymmärtää mikä on
hänelle parasta?
Tässä vertauksessa Tuhlaajapojan
suhde omaan Isäänsä voi olla samanlainen kuin kenen tahansa ihmisen suhde
Jumalaan.
Tuhlaajapoika koki oman isänsä
ja kotinsa vapautensa ja onnellisuutensa esteensä. Hän kuvitteli tietävänsä
mikä oli hänelle parasta ja mitkä asiat olivat hänen elämässään kaikkein
tärkeimpiä. Isä oli hänelle enemmänkin rasite ja niinpä hän ei malttanut enää
odottaa isänsä kuolemaa ja sen myötä tulevaa perintöä, vaan hän vaati sitä jo
etukäteen. Tuhlaajapojalle isästä oli tullut lopulta merkityksetön, aivan kuten
niin monelle ihmiselle tänäkin päivänä Jumalasta on tullut merkityksetön.
Kirkosta erotaan; ja vaikka syitä on monia, niin vapaus Kirkon opetuksesta ja
raha näyttävät ajavan monia tähän päätökseen.
Usko ja uskonmukainen elämä
koetaan monesti rasitteena, koska uskonmukaisessa elämässä meidän täytyy tehdä
elämässä valintoja, jotka eivät aina sillä hetkellä tunnu meitä hyödyttävän.
Lisäksi ajatellaan, että ihminen ei voi myöskään olla todella vapaa, jos hän
elää tiiviissä suhteessa Jumalaan; tai että hän ylipäätänsä uskoo Jumalaan.
Vapauden ja onnellisuuden
määreet ovat vääristyneet. Vapautta on se, että ihminen saa tehdä mitä
huvittaa, vaikka se olisikin väärin. Tällaisessa vapaudessa omatunto on
vaiennettu. Onnellisuuden määreenä taas monesti käytetään rahaa ja omaisuutta,
aivan kuten tuhlaajapoikakin sen kuvitteli olevan. Eli ihminen ei ole 2000
vuodessa muuttunut yhtään sen viisaammaksi. Edelleenkin vääränlaista vapautta
ihannoidaan ja raha ja omaisuutta palvotaan.
Mutta Kristuksen vertaus
paljastaa kuitenkin totuuden. Se että ihminen kuvittelee voivansa tehdä mitä
huvittaa ei teekään hänestä lopulta vapaata. Raha taas on katoavaista ja sen
myötä hankitut ystävät ja näennäinen rakkaus katoavat yhtä nopeasti kuin tuo
menetetty omaisuus.
Tuossa tilanteessa ihminen
toivottavasti tajuaa, että todellinen vapaus, onnellisuus ja rakkaus ovatkin
juuri tuolla Isän kodissa. Ja meitä kaikkia tulisi rohkaista se tieto siitä,
että Jumala odottaa syntiin langennutta ihmistä takaisin. Ei armottomana
tuomarina, vaan rakastavana Isänä, joka ei tarpeettomasti syyllistä katuvaa
lastaan, vaan ottaa tämän avosylin vastaan.
Tämä Kristuksen vertaus
todellakin on katumuksen ikoni. Se kertoo siitä, kuinka helposti me eksymme ja
kiinnymme katoavaisuuteen, käytämme vapauttamme väärin ja kuvittelemme onnellisuuden
ja elämän täyttymyksen olevan saavutettavissa rahalla. Kuitenkin ihminen on
vapaa vasta silloin, kun hän on yhteydessä Jumalaan. Ja vaikka tämä yhteys
rikkoontuisikin, niin mielenmuutoksen kautta kotiinpaluu on aina mahdollista.
