KUVA: Anna Verikov

Ajatuksia laidasta laitaan, mutta monesti liittyen jollain tavalla ortodoksisuuteen. Olen ortodoksi ja pappi, mutta en kirjoita siinä ominaisuudessa, että mielipiteeni edustaisivat ortodoksisen kirkon virallista kantaa. (Toistaalta en ole omasta mielestäni myöskään kirjoittanut mitään sellaista, joka olisi jotenkin kirkon opetuksen vastaista.)
Kenties on parempi vain todeta, että tässä eräs Andrei vuodattaa ajatuksiaan kirjalliseen muotoon toisten ihmisten luettavaksi.

Olkaa hyvä!

maanantai 29. tammikuuta 2018

Teofanian jälkeinen paasto ja kiusaukset

Kasteen jälkeen tapahtumat siirtyvät erämaahan, jonne Kristus oli mennyt Hengen johdattamana. On syytä tarkentaa, että Kristus meni erämaahan nimenomaan Pyhän Hengen johdattamana, eikä suinkaan sen pahan hengen johdattamana, joka sitten kiusasi häntä erämaassa.
Neljäkymmentä päivää on aika, johon löydämme yhtymäkohtia Vanhasta Testamentista. Profeetat Mooses (2.Moos. 34:28) ja Elia (1. Kun. 19:8) paastosivat tuon samaisen ajan. Luku neljäkymmentä on aika vuosina, jonka israelilaiset joutuivat vaeltamaan erämaassa, ennen kuin he pääsivät luvattuun maahan.

Luku neljäkymmentä on siirtynyt juutalaisuudesta myös meidän kristilliseen perinteeseen. Ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen (helatorstain) välinen aika on neljäkymmentä päivää. Neljäkymmentä päivää on myös aika jona erityisesti muistellaan poisnukkunutta henkilöä. Tuon ajan päätyttyä on tapana toimittaa muistopalvelus, josta käytetään myös nimitystä panihida. Ja tietysti sekä joulupaasto, että suuri paasto kestävät tuon 40 päivää. Suuri paasto on käytännössä pitempi, koska Suuri viikko luetaan omaksi itsenäiseksi ajaksi, jolloin edelleen noudatetaan paastoa; yleensä vielä ankarimmalla säännöillä.

Tuon Kristuksen erämaakilvoituksen aikana paholainen kiusasi Kristusta. Tässä kohden Markus kuvaa kaiken hyvin suppeasti, vaikka Matteus ja Luukas kertovat kiusauksista paljon yksityiskohtaisemmin.
Mikä on näiden kiusausten merkitys? Me herkästi ajattelemme, että kiusaukset ovat tarkoitettu meidän lannistamiseksi. Jumala ei kuitenkaan kiusaa meitä ihmisiä siksi, että sortuisimme. Tämä saattaa käydä mielessämme, kun Isä meidän – rukouksessakin pyydämme, että Jumala ei ”saata meitä kiusaukseen”. Parempi käännös olisi, että Jumala ei antaisi meidän vastoinkäymisissä luovuttaa, vaan antaisi meille voimaa kulkea eteenpäin. Pyhä apostoli Jaakob sanoo seuraavasti kirjeessään: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak. 1:13-14)
Eli suurin kiusaus ei tule Jumalalta, vaan suurin taistelu on meidän sisäinen taistelumme, johon sielunvihollinen yrittää parhaansa mukaan vaikuttaa. - Monesti jopa niin, että me emme tiedostaisi millään tavoin paholaisen olemassaoloa. Paholainen ei kuitenkaan pystynyt piiloutumaan erämaassa Jumalan Pojalta, vaan kohtaaminen tapahtui paljon näkyvämmässä muodossa mihin me ihmiset olemme yleensä tottuneet. Toki löydämme paljon kertomuksia siitä, kuinka kilvoittelijat ovat kohdanneet monissa eri tilanteissa pahoja henkiä, joten ei se ole mitenkään mahdottomuus. Kaikesta huolimatta paholaisen toiminta perustuu valheeseen ja viekkauteen, jonka vuoksi sen tunnistaminen ja kukistaminen edellyttää hengellistä harjaantumista. Muistamme varmasti sen kohdan, jossa opetuslapset eivät onnistuneet parantamaan pahan hengen vaivaamaan poikaa (Joh. 17:21) Kristus sanookin opetuslapsille, että “tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla”.
Rukous ja paasto toimivat vahvistuksena sille, että pahasta voidaan saada yliote. Miten ihminen kuvittelee taistelevansa kiusauksia vastaan, jos hänellä ei ole kykyä noudattaa pidättyväisyyttä edes paaston muodossa? Miten ihminen voi esimeriksi vahtia sitä, mitä hän päästää suustaan ulos, jos hän ei edes pysty hallitsemaan sitä, että mitä hän on laittaa suustaan sisälle?
Rukous taas vahvistaa meidän suhdettamme Jumalaan. Ihminen ei ole itseriittoinen, vaan hän tulee todelliseksi ihmiseksi vasta ollessaan yhteydessä omaan Luojaansa. Apu tulee meille Jumalalta, kun käännymme Hänen puoleensa. Meidän pitää nähdä hieman vaivaa, jotta tuo kohtaaminen on edes mahdollista. Evankelista Luukaksen kuvaamassa tapahtumassa (Luuk. 19:1-10) Sakkeus ei olisi saanut Kristusta vieraakseen, ellei hän ensin olisi nähnyt vaivaa ja kiivennyt ylös puuhun nähdäkseen tämän. Tuon vierailun myötä Sakkeus koki mielenmuutoksen ja hän uudistui. Meiltä ei tässä tapauksessa edellytetä puuhun kiipeämistä, vaan meidän tulee rukouksen muodossa kohdata Kristus.

Mutta kiusausta voisi yhtä lailla kutsua testiksi. Kääntyykö ihminen pois Jumalasta, vai pitääkö sittenkin suunnan kohti Häntä? Joidenkin kohdalla usko heikkenee, toisilla se vahvistuu.
Eli jos palaamme takaisin itse kiusauksiin, niin huomaamme, että todellisuudessa on tarkoitettu meille sellaisiksi asioiksi, jotka vahvistavat meitä toimimaan paremmin tulevaisuudessa. Kun käymme koulua, niin oppilaat siirretään ylemmälle luokalle, jossa heillä on enemmän haasteita. Vähemmällä ja helpommalla oppilaat varmasti pääsisivät, jos viettäisivät kaikki yhdeksän vuotta ensimmäisellä luokalla, mutta mitä heistä silloin tulisi? Koettelemusten on tarkoitus kasvattaa, ei lannistaa.

Kristus meni erämaahan myös sen vuoksi, että nimenomaan paaston avulla Hän saattoi esille ne keskeisimmät paholaisen ansat, joilla se on kautta aikojen halunnut ihmistä koetella. Aadam ja Eeva olivat paratiisissa, jossa heillä oli kaikkea yllin kyllin. Tästä huolimatta he lankesivat sielunvihollisen ensimmäiseen ansaan. Kristus sen sijaan oli erämaassa, jossa Hänellä ei käytännössä ollut mitään. Tästä huolimatta Kristus voitti kaikki nuo kiusaukset!

Me löydämme selkeän yhtymäkohdan Kristuksen 40 päivän kilvoitukselle ja meidän viettämälle paastolle. Kristus paastosi erämaassa ja samalla tavoin mekin vietämme 40 päivän paaston, niin pääsiäisen kuin Kristuksen syntymäjuhlan edellä. Paastonkaan tarkoituksena ei ole lannistaa meitä, vaan kyseessä on samalla tavoin koettelemus tai testi, jonka perusteella näemme, että hallitsemmeko me maallisia ja monesti meille turhia asioita, vai onko meistä sittenkin tullut niiden orjia? 

Lopuksi Markus kertoo kuinka enkelit pitivät Jeesuksesta huolta autiomaassa. Aivan samalla tavoin enkeli piti huolta myös Eliaasta (1.Kun. 19:5-7). Jumala ei ratkaise ongelmiamme  ja vapauta meitä koettelemuksista, mutta Hän antaa meille vahvistuksen päästä niiden yli.

Lopuksi on syytä viitata myös siihen, mitä evankelista Luukas mainitsee tämän samaisen tapahtuman päätteeksi: “Kiusattuuan näin Jeesusta kaikin tavoin Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan.” (Luuk. 4:13) Eli Kristuksen kohtaamat kiusaukset eivät jääneet yksittäiseksi kerraksi. Luonnollisesti tämä muistuttaa myös jokaista meitä siitä, että yhden kiusauksen voittaminen ei tarkoita sitä, että meidät olisi koettelemuksista vapautettu. Kristityn ihmisen tulee aina olla valppaana, sillä hyvin suurella varmuudella vastaan voi tulla vaikka mitä ja  hyvin monissa elämäntilanteissa. Olisikin suoraan sanottuna hulluutta ajatella, että paholainen luovuttaisi kaiken ensimmäisen yrityskerran jälkeen!

torstai 11. tammikuuta 2018

Teofania

Niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Heti sen jälkeen Henki ajoi hänet autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta. (Mark. 1:9-13)

Johannes Kastajan toiminnan kuvauksen jälkeen Markus kertoo lyhyesti Herran kasteesta. Tämä samainen evankeliumin kohta luetaan ortodoksisessa kirkossa nimenomaan Herran kasteen juhlan, eli Teofaninan aattona. Sana teofania tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Tästä tapahtumasta on käytetty myös sanaa epifania, joka hieman laajemmassa mielessä tarkoittaa ylhäältä tapahtunutta ilmestymistä. 
Kristuksen kaste herättää meissä varmasti kysymyksiä. Miksi Kristus otti ylipäätänsä kasteen vastaan? Juutalaisethan tulivat Johanneksen luokse sen vuoksi, että he halusivat kääntyä ja jättää entisen syntisen elämän ja puhdistua. Eihän sanoja kääntymys tai katumus voi edes liittää Jumalan Poikaan, Kristukseen, joka on synnitön.

Mutta kaikki on tapahtunut meidän tähtemme ja siksi, että me ymmärtäisimme sen kaiken, mitä Kristus on meille omana esimerkkinä osoittanut. Jos Kristus otti kasteen vastaan, niin kuinka paljon enemmän me olemmekaan sen tarpeessa? Ja jos kerran Kristus vetäytyi erämaahan rukoilemaan ja paastoamaan, niin kuinka tärkeää se on myös meille? Voimmeko väittää, että rukoileminen ja paastoaminen ovat ylimääräisiä asioita, jos kerran itse Kristuskin teki näin?


Mutta kysymys ei ole pelkästään Kristuksen meille asettamasta esimerkistä, sillä kaikki on tapahtunut myös meidän edestämme. Kristus otti kantaakseen täydellisesti meidän ihmisyytemme, mutta myös meidän syntimme. Ottaessaan vastaan kasteen, vesi ei ollut enää se mikä olisi pyhittänyt Kristuksen, vaan päinvastoin: Astuessaan Jordanin virtaan Kristus pyhitti vedet, jotta mekin tämän jälkeen saisimme todellisen kasteen, joka näkyvässä muodossa tapahtuu edelleen vedellä, mutta joka Johanneksen ennustuksen mukaisesti Jumalan ilmestymisen jälkeen tapahtuu nyt Pyhällä Hengellä. Ihminen ei voi olla kristitty ilman kastetta. Tämä on myös yksi tärkeä syy siihen, että ihminen kastetaan jo pienenä. Jo lapsuudesta lähtien tulee meidän aloittaa kristityn tien kulkeminen. Jokainen on seurakunnassa samanarvoinen, aivan kuten pyhä apostoli Paavali kuvannut sanoessaan:
Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26-28)